sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Portaikon valtiatar

Lissu on ollut yökylässä - ihmistensä kanssa kylläkin. Kyläpaikka on sama vanha tuttu, jossa Lissu otetaan aina tervetulleena vastaan. Siellä on ihanteellista Lissun liikkua yksikseen. Piharakennuksissa on paljon tutkittavaa ja rakennusten alla on vallan mainioita lymypaikkoja. Ovet asuinrakennuksen eteiseen pidetään auki ja Lissu voi mielensä mukaan tulla ja mennä. Ihminen toki pitää silmällä kissaansa ja huhuilee sitä aika ajoin. Yöllä Lissu on sisällä!

Eilen oli kylmä - vain 6-8 astetta lämmintä. Rakeita satoi maan valkoiseksi iltapäivällä. Kyläpaikassa on väliovella erotettu eteinen ja portaikko lukittuun yläkertaan. Lissu viettikin enemmän aikaansa portaikossa makoillen kuin ulkona. Syynä saattoi olla kova tuuli, joka on vähän pelottava kaikkine äänineen. Ihmiset saivat seurustella keskenään kissan häiritsemättä vaatimuksillaan - niin oli Lissu raukea ulkoilustaan. Yöllä ihminen heräsi kuuntelemaan Lissun tutkiessa kyläpaikan ihmisten tavarat läpikotaisin - se tiputteli pöydiltä pieniä tavaroita (kuten kyniä yms.) ja leikki niillä. Kiitettävän kiltisti Lissu jälleen selviytyi kyläilystään.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti