perjantai 20. elokuuta 2010

Mistä se nyt tämänkin keksi???

Nimittäin  reitin perunaluukusta kellariin. Paikka on se samainen maalla sijaitseva vanha talo, jossa Lissun ihmiset mielellään viettävät aikaansa ja ottavat sinne kissan mukaansa. Ympäristö on turvallinen ja Lissu saa vapaasti tutkia rakennusten alusia ja seikkailla mielin määrin jännittävissä paikoissa. Tai onko juuri tuollaiset paikat kissoille sittenkään turvallisia? Ihminen oli hetken kauhuissaan nähdessään kissansa ahtautuneena matalaan kuiluun - kuiluun, josta perunat on ajettu kellariin ammoisia aikoja sitten. Tarkastettuaan kuilun turvallisuuden ja tilavuuden ihmiset antoivat kissansa olla rauhassa ja turvassa ja seurata maailman menoa hauskasta piilostaan. Rehellisyyden nimissä on sanottava ja kirjoitettava, että talon nuori emäntä se oli, joka tarkasti kellarin pimeät kuilut, koska Lissun naisihmiseltä ei sellaiseen rohkeus riitä.

Perunakuilun suu talon kivijalassa

Tätä kuvaa otettaessa ei ollut varmuutta mahtuuko Lissu etenemään kuilussa

Kuilun pää ja pudotus perunakellariin

Kuin kissoille tehty lymypaikka - kyllä ne ennen ovat osanneet!!!

1 kommentti:

  1. Kyllähän moiset luukut ovat kuin suorastaan tehtyjä kissojen saalistus- ym. retkiä varten :) Kissa onneksi mahtuu käsittämättömän pienestä reiästä, joten pelkoa juuttumisesta ei juurikaan ole.

    VastaaPoista