sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Metsässä pitkästä aikaa

Tänään oli Lissun ulkoilupäivä.
Se pääsi lähimetsään
ja nautti ulkoilusta.
Ihmiset eivät!
Ilma oli sakeena paarmoja.
Ne ympäröivät auton jo ennen kuin
kukaan ehti autosta ulos.
Aika ällöttäviä otuksia!
Lissun ulkoilukunto oli alkuun vähän hakusessa.
Wäy-wäy ja mäy-mäy
olivat päälimmäisenä.
Metsä tuntui oudolta
eikä kissa uskaltanut edetä.
Kiusaus päästä luonnonvessaan
ja sammalhuussiin
kuitenkin vei voiton.
Itseluottamus palasi.
Kun käännyttiin takaisin
Lissu oli kuin Euroopan omistaja.
 
 
Yllä olevan puropahasen
Lissu on ennenkin ylittänyt.
Kerran jopa mulahtanut sinne.
Nyt Lissu olisi kovasti halunnut juoda siitä,
mutta pupu meni pöksyyn
eikä hommasta tullut mitään.

11 kommenttia:

  1. Terveiset täältä eräästä eteläisestä kaupungista naispuolisen ihmisen lapsuudenkaverilta! :) Lissun blogia luen aika ajoin, koska itselläni on nykyisin myös kissa, siksikin täällä on mukavan tuttuja juttuja luettavissa... ;). Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas jotakin! Onpa kiva kuulla. Vai on N.L. alias N.R. hankkinut kissan :) Mahtavaa kesää myös sinne paljon kehräystä ja naukuja elämääsi :)

      Poista
  2. Mahtava tuo ensimmäinen kuva, kuin karvainen ja pieni Tarzan :D Ja tutulta kuulostaa tuo Wäy-wäy :) Meillä Rudi tekee samaa... Karri muistuttaa enemmän sumutorvea, kun se alkaa kertomaan mielipiteitään...

    VastaaPoista
  3. Ja vähintään ääni kuin vanhalla Johnny Weissmullerillä. Lissulla on käskytysääni, vauvaksiheittäytymisääni ja sata muuta haluan kaikki heti -ääntä :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä, näin on päässyt N.R:lle käymään...Hyvää syntymäpäivää ST!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onko sinulla vielä koira? Minkä ikäinen kisuli on?

      Poista
  5. Ei, valitettavasti. Kissan iästä ei valitettavasti ole mitään hajua, koska se on tullut uuden suhteeni mukana, eivätkä miehet nyt sellaisia asioita muista!;). Mutta kyseessä on mustavalkoinen, siro tyttökissa, Vilma nimeltään, joka on vienyt sydämeni lopullisesti. Teidän Lissu muistuttaa sielunelämältään Vilmaa erittäin paljon, siksi lueskelen tätä blogia...ja toki muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilma on varmasti sydäntenmurskaaja - sitähän nämä kisulit tuppaavat olemaan :)

      Poista
    2. Niin, ja piti kiittää! Kiitos kun jaksat lukea näitä hömppä-hömppä-juttuja :)

      Poista
  6. On se kyl aika mahtikissa :D Ja niin hyviä ja kuvaavia otoksia ootte taas saanu aikaseks :) Meikäläisen pikkukisu jää kyl toiseksi ellei jopa kolmanneksi, ainakin kooltaan (muttei ehkä äänirepertuaarin osalta) :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ulpu! Jokos Nakki on kunnossa? Ja Hildahan on mitä kuvauksellisin!

      Poista