lauantai 7. tammikuuta 2012

Sijaistoimintaa

Taannoin joku mainitsi kommenttiboksissa sanan "sijaistoiminto".
Mitä se on?
Ihminen otti hiiren kauniiseen käteen ja klikkasi itsensä internetin ihmeelliseen maailmaan
ja selvisi, että sijaistoiminto liittyy eläimen kokemiin hämmentäviin tilanteisiin.
Toisinaan saattaa eläimelle tulla eteen tilanne,
jossa pitäisi laueta kaksi vastakkaista vaistomaista toimintoa.
Tällöin kumpikaan toiminto ei purkaudu ja syntyy jännitystila,
mikä aiheuttaa jonkin tilanteeseen kuulumattoman reaktion eli sijaistoiminnon, sanotaan täällä.
Tässä kirjoituksessa kerrotaan, että eräs kissan sressin ilmenemismuoto on nilkkoihin hyökkäily.
Sitä Lissu tekee joskus ihmisilleen, kun se on kovin ärsyyntynyt jostakin.
Se yrittää kertoa ihmisilleen jotain tarvettaan, mutta kun nämä eivät tajua.
Gisselässä Lissu hyökkii Gissen ihmisen nilkkoihin
ja on päivänselvää, että Lissu on siellä stressaantunut.
Ja onpa muutkin sukulaiset saaneet osansa tällaisesta hyökkäilystä.
Samaisessa kirjoituksessa todettiin, että
Helpoin tapa ehkäistä tällaista käytöstä on viettää paljon puhuttua laatuaika kissan kanssa.
Pari reilun 10 minuutin leikkihetkeä päivässä riittää.
Niin, Lissu:
pari 10 minuutin leikkihetkeä on sinulle riittävästi.
Niin lehdessä sanottiin!
Ei ollut oikein mitään uutta kuvaa Lissusta
eikä ainakaan uusia todisteita sijaistoiminnosta...

Onkohan ihmisellä stressiä?
Siitä päätellen on, että hänelläkin on elämässään nyt sijaistoimintoa.
 Sijainenhan on sellainen henkilö,
joka tilapäisesti hoitaa jonkun tehtäviä, työtä, virkaa tms.
Maanantaina nimittäin alkaa pari kuukautta kestävä sijaisuus
jo vuosien varrella tutuksi tulleella työmaalla.

2 kommenttia:

  1. Olikohan se sijaistoiminta ihan tyhjentävästi selitetty niissä lähteissäsi? Se on myös sitä, että pitäisi siivota, mutta mieluummin istuu vaikka koneen ääressä netisssä. Kyse ei ole stressistä vaan silkasta laiskuudesta :)
    Mikäs stressi sulla on töihinmenosta, tuttuja hommia tutussa paikassa. Toisin kuin mulla...

    VastaaPoista
  2. Joo, tarkensin hiukan tekstiä. Oli mielenkiintoista vähän perehtyä tuohon aiheeseen, sillä olen ihmetellyt miksi Lissu niin monesti kesken leikin ja touhuilun alkaa nuolla itseään.
    Ei mulla työhommista mitään stressiä ole. Mitä nyt viime yönä näin unta, etten osannut tehdä aineistohakuja...

    VastaaPoista