perjantai 20. toukokuuta 2011

Huipulla tuulee

Miesihmisen elämä muuttui eilen - on elämä ennen torniin nousua ja sen jälkeen.
Se oli kuulemma The Kokemus.
15 ensimmäistä ilmoittautunutta voitiin ottaa mukaan opastettuun nousuun
Keretin 96 metriä korkeaan torniin.
Miesihminen mahtui joukkoon mukaan.
Vaatimuksena oli hyvä kunto eikä korkeat paikat saisi kammota.
Kokemus oli kuulemma ilmava ja huikea.

Keretin tornista kirjoitettiin myös tänäisessä Karjalaisessa.

Naisihminen on ollut viikon sairauslomalla lonkan tulehduksen vuoksi
ja viettänyt aikaansa sisätiloissa vaativan kissansa kanssa.
Ei siis puhettakaan, että nousu torniin olisi tullut hänen osaltaan kysymykseen.
Naisihmisen osa on ollut täyttää Lissun toiveita.
Leikkiä kärttävä kissa ja lonkan limapussin tulehdus ei ole hyvä kombinaatio.
Se luettakoon myös sarjaan The Kokemus.





1 kommentti:

  1. Minuakin kauheasti kiinnosti torniin kiipeäminen, mutta toisaalta tiesin, että olisin pelännyt kuitenkin. Mutta näkymät varmaan olivat huikeat. Hyvä, että toiset uskaltaa!

    VastaaPoista