maanantai 3. tammikuuta 2011

Astronautti

Ihminen ei ollut tänään mitenkään ilahtunut kissansa edesottamuksista;

Lissu ja ihmiset ovat viettäneet viimeisen viikon pohjoishämäläisessä suurkaupungissa.
Reissun jäljiltä oli pesemättä Lissun varavessa.
Ihminen käyttää vaaleanpunaista pesuvatia kissan vessana em. matkoilla.
Lissu asuu Treella ollessaan varsinaisesti Gisselässä ja siellähän on tietenkin asiaankuuluva vessa kissoille. Kun siirrytään johonkin kyläpaikkaan otetaan mukaan varavessa.
 Se oli siis pesemättä, niinhän tuli jo mainituksi.
 Ihminen laittoi täällä kotona sen likoamaan ja jätti suihkukoppiin,
jotta voisi sen pestä samalla kun itse käy suihkussa.
Oli aivan hiljaista ja ihminen arvasi, että jotakin outoa on taas Lissun taholta tekeillä; se juoda luputti onnellisena isosta vaaleanpunaisesta "juomakupista"!!!
Naisihminen moisesta kauhistui, mutta miesihminen vain totesi lakonisesti astronauttien tekevän jotakuinkin samoin.
No, eihän siinä sitten mitään!

Lissun ihmiset olivat todella laiskoja valokuvaajia reisussa.
Lissusta ja Gissestä olisi saanut vaikka mitä tilannekuvaa jos olisi ollut viitseliäs.
Alla pari talvista kuvaa Hämeestä.

Etelä-Suomessa on enemmän lunta kuin Itä-Suomessa tällä hetkellä.

1 kommentti:

  1. No teidän ei sitten enää tarvi vaivautua juottamaan Lissua juoksevan veden ääressä, laitatte vaan siihen isoon vaaleanpunaiseen juomat niin johan on helppoa :)

    VastaaPoista