lauantai 14. marraskuuta 2009

Kakka juttu mutta tulihan kirjoitettua...

Lissun ihminen on pitkään kipuillut aiheen kanssa josta haluaisi kirjoittaa, mutta kuka nyt jaksaa lukea kissan kakkajuttuja? Ai, noin moni! No sitten...

Jostain kumman syystä Lissu on saanut päähänsä, että kakka kuuluu tehdä ulos. Jaa sisäkissankin??? Tässä huushollissa on kesästä asti ollut Lissulla epätoivoinen tapa pyrkiä ulos mistä tahansa ovesta tai ikkunasta. Välillä käy työstä komentaa kissaansa pois verhoista tai roikkumasta ovenkarmissa. Jopa niin pitkälle on jouduttu menemään, että ihminen käytti iltana parina häiritsevän käytöksen loppuun saadakseen suihkupulloa kissaansa vastaan ja se on todella jo hätätilanne.

Yhdessä perheenä sitten päätettiin eilen lähteä ulos. Lissu päästettiin irti tuohon lähelle kotia. Täällä Itä-Suomen länsikolkassa on satanut niin paljon lunta, ettei kukaan muu kahlaa umpihangessa kuin umpihullut kissan ihmiset kissoineen karvoineen. Vapaa ja onnellinen kissa upposi hankeen, kun se siistinä tyttönä marssi polulta sivuun ja teki kaikenlaista asiaansa ja tarvettaan luonnonhelmaan. Ei ollut kylmä eikä pimeä eikä köyhä eikä kipeä ollut kissa, joka vaan sai olla ulkona.

Tänään ulkoilu jatkui. Kissa mukaan ja valtava luonnon "hiekkalaatikko" oli taas käytössä. Sisälle tultuaan Lissu kuivaa turkkinsa ja vaatii harjaamisen ja siinä samalla äksyilee lelulleen Wubba-hiirelle, jota täytyy kurmoottaa samalla kun ihminen sukii turkkia. Sitten on kissa valmis nukkumaan ja ihmiset saavat viettää laatuaikaa tai ihan vaan aikaa kaksistaan... Jippii!

1 kommentti:

  1. Ole onnellinen, kun Lissu on noin fiksu, että haluaa tehdä mieluummin tarpeensa ulos :) Säästytpähän hiekkalaatikon siivoukselta. Muistele tätä sitten, kun Lissu on niin vanha, ettei enää muista mitä varten se hiekkalaatikko on olemassa ja tekee tarpeensa siihen viereen - näin taisi käydä meidän vanhalle Jesselle viimeisinä aikoinaan.

    VastaaPoista