sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Langaton tietokonetekniikka

Langaton näppäimistö ja hiiri ovat kissanomistajan vakiovarusteita. Ainakin Lissun ihminen ja toinenkin on huomannut niiden tuovan tavattomasti mukavuutta ja vaihtoehtoja atk-työskentelyyn. Lähtökohtana kun on, että Lissu valtaa näppistason välittömästi kun ihminen vain istahtaa koneelle jotakin sillä tehdäkseen. Kuin omistajan oikeudella Lissu pistää näppistasolle röhnölleen - jalat roikkuu pöytälevyn ulkopuolella ja kissa valtaa koko näppäimistölle ja hiirelle varatun alan. Eipä hätää. Ihmisillä on langattomat pelit ja rensselit ja niinpä ihminen voikin työskennellä koneella näppis hankalasti sylissään ja hiirtään hapuillen jostakin em. tason reunamilta. Lissua ei ihmisen työskentely haittaa. Se on kuin kotonaan ahtaassa tilassa. Suurimman osan ajasta Lissu vain makoilee ja nauttii sopuisasta rinnakkaiselosta ihmisensä kanssa. Jossakin vaiheessa alkaa leikkisämpi osio ja Lissu metsästää kursorin liikkeitä screenillä tassujen tapaillessa näppiksen näpyköitä. Siinä sitä saattaa syntyä lähes tuhoisaa jälkeä. Onpa nimittäin näissä ihmisen ja kissan yhteisissä tietokonesessioissa onnistuttu kerran siirtämään roskakoriin kokonainen valokuvakansio tiedostoineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti