Valkoista herkkua

Ihmisten haasteena viime päivinä

on ollut saada Lissusta kuvaa.

Jotenkin se on suhtautunut epäluuloisesti kameraan.

Varsinkin jos sillä on menossa

keskittyminen ja herkutteluhetki.

Sellainen on aina kun  miesihminen saapuu kotiin.

Tai siis aina kun miesihminen talviaikaan saapuu kotiin.

Äh, miten tämä nyt näin sotkeutui...

Kyllä miesihminen kesäaikaankin saapuu kotiin,

mutta silloin ei olekaan lunta.

Siitä siis on kyse - lumesta!

Sitä Lissun pitää saada.

Alla yritelmiä kuvata lumensyöntiä.

Lunta varattuna lipojalle

Tapansa kullakin

Ihmiset saivat jonkin paketin koristeena ja pehmusteena

puusilppua tai mitä lie nauhamaista luonnontuotetta.

Miettivät, että sen voisi säästää

johonkin valokuvaprojektiin tms.

Eipä siitä ole säästettäväksi,

sillä Lissu tuhoaa sitä pahimpaan ruohontarpeeseensa.

Joka päivä, ja mieluummin useamman kerran päivässä,

se menee vyyhden luo ja syö siitä kuin vanha tekijä.

Onhan Lissu aiemminkin osoittanut vastaavia piirteitä

syömällä niinirusetit hienosta omasta taulustaan.

Liekö näin talviaikaan tarve juuri tällaiselle rehulle?

Kesällä Lissu syö ruohoa.

Sukulaisissa Lissu nauttii salaattibaarin antimista.

Siellä kun on ripustettu Lissua varten ostettu rönsylilja tarkoituksella niin matalalle,

että kissa voi vaan käydä napsimassa parhaimmat ja tuoreimmat rönsyt.

Toinen Lissun addikti on lumensyönti.

Lissu lipoo kenkien mukana tulevat lumet.

Miesihminen tuo sille ulkoa ihan varta vasten

pienen kasan lunta eteisen matolle liputeltavaksi!!!

Meidänkö Lissu piloille lellitty?

Silmät sirrillään

Lissu on ollut taas vuorilla.

Sen omilla Alpeilla.

Vaeltanut itsensä väsyneeksi.

Tänään on ollut pakkaspäivä ja ihana keväinen valo.

Takapihalla on niin paljon lunta,

että se ulottuu ikkunoihin kiinni ja ovelle saakka.

Lissu ei jaksa paljoa kiipeillä märässä ja upottavassa lumessa,

joten tänään se on vain vähän vaellellut

ja sitten tyytynyt istuskelemaan lumen alta paljastuneiden piharuukkujen vieressä
silmät sirrillään hohtavan valon sokaisemana.

Vuoren valloittaja

Lissu laajentaa reviiriään ja vaeltelee takapihan lumivuorilla.

Harjannetta pitkin on kiva kiivetä ja

sitten laskeutua istuskelemaan naapureiden ikkunalaudoille.

Ihmisten kesken on välillä pientä erimielisyyttä siitä

saako Lissun päästää ulos vaeltelemaan yksin vuoristoon.

Vielä on mennyt hyvin - kissa ei ole karannut

eikä naapurit valittaneet.

Kiitos siitä heille.

Onneksi Lissu tulee helposti takaisin.

Olisi sula mahdottomuus lähteä sen perään.

Hanget kestävät Lissun muttei ihmistä.

Kuvia tänäiseltä vuoren valloitukselta:

Kaunista ja kylmää

Pakkasta on tänään ollut -25 asteen tienoilla.

Se on paljon ja se tuntuu.

Ihmisen oli lähdettävä ulos kuvaamaan kauneutta.

Sisälläkin voi kuvata kauneutta - eikä ihminen nyt tarkoita itseänsä.

(huumoria - hoh hoh hooo!!! )

Ihminen tarkoittaa kissaansa.

Kissa vaan ei ole ollut kovin kuvauksellinen

Riekkuessaan puussaan siitä näkyy vain takapää,

koska ylimmässä paalussa pitää mennä takajalkatömpsytystä.

Alla kuitenkin pari otosta toissapäivältä...

...ja kimallekuvia tältä päivältä.

Mökillä jälleen

Oli siis tullut aika avata mökkikausi ja Lissu ihmisineen lähti katsomaan miltä mökkielämä maistuisi sitten viime syksyn. Lissu muisti heti missä se on ja onnellisena kirmaili siellä missä nyt saattoi kirmailla - lähinnä sisällä. Melkoisen lumitalven jäljiltä oli vielä jääkiteistä koostuvaa valkeaa jauhemaista ainetta joka paikassa luonnossa eikä ulkoilu ollut ihan helppoa matalajalkaiselle kissalle. Lissu muistutti varovaisine askeleineen jotakin kaupunkilaiskissaa, joka varoo herkkää tassuhipiäänsä. Poissa oli se rämäpäisyys, joka Lissulle on niin leimallista.

Lissu on sisäistänyt tehtävänsä asettua kuvattavaksi myös mökkiolosuhteissa