Lissu laajentaa reviiriään ja vaeltelee takapihan lumivuorilla.
Harjannetta pitkin on kiva kiivetä ja
sitten laskeutua istuskelemaan naapureiden ikkunalaudoille.
Ihmisten kesken on välillä pientä erimielisyyttä siitä
saako Lissun päästää ulos vaeltelemaan yksin vuoristoon.
Vielä on mennyt hyvin - kissa ei ole karannut
eikä naapurit valittaneet.
Kiitos siitä heille.
Onneksi Lissu tulee helposti takaisin.
Olisi sula mahdottomuus lähteä sen perään.
Hanget kestävät Lissun muttei ihmistä.
Kuvia tänäiseltä vuoren valloitukselta:
Sulahan sen juuri tekee mahdolliseksi...ymmärtääkseni!
VastaaPoistaGisse on jälleen kerran niin oikeassa :)
VastaaPoistaHauska kuva se ensimmäinen kuva, jossa näkyy vain osa Lissun otsaa nurkan takaa! :D (Mutta vähän minua pelottaa, että Lissu lähtee joskus irti ulkoillessaan livohkaan, ja sitten tulee auto, jossa on kissavihaaja kuskina ja joka ei katin takia viitsi painella jarrua saatika väistää...jne kaikkea kamalaa hui...koputan puuta, enkä maalaa piruja näytölle)
VastaaPoistaAnonyymi: Tuo kaikki on totta. Eikä Lissu edes osaa varoa autoja. Hanget pitävät sen pois autotieltä, mutta kesän tullen se valitettavasti pääsee joskus karkuun vaikka kuinka yrittäisi varoa. Onneksi asumme suht. rauhallisella alueella...
VastaaPoistaUpeat kuvat!
VastaaPoistaEhkä teidän täytyy tehdä koko pihastanne Lissulle ulkoilutarha? :)
Naukulan Mamma: Kiitos! Ajatus on kyllä käynyt mielessä, mutta kun rivarin takapiha on niin kovin pieni.
VastaaPoistaBlogissamme on pikku tunnustus Lissulle:)
VastaaPoistaKiitos Minni tunnustuksesta:) Täytyypä alkaa miettiä vastauksia visaisiin kysymyksiin
VastaaPoistaSinullakin on todella hieno blogi! Olen seurannut sitä jo jonkin aikaa :)
VastaaPoistaHebbinen: Kiitos paljon. Lissussa riittää tarinoitavaa ja kuvattavaa...
VastaaPoista