Kuitenkaan Lissu ei ole juoksennellut irtonaisena aivan kotinsa lähimaastossa. Ihminen pelkää eniten, että irrallaan oleva koira saattaisi ajaa kissan kiinni ja saada sen paniikkiin. Lissu ihmisineen asuu pienessä kaupungissa aivan sen keskustan tuntumassa. Lissu kaipaa ulos ja juoksemaan vallattomana. Sen kuljettaminen boxissaan auton kyydissä vain ulkoilemaan rauhalliseen metsäympäristöön on joskus hankalaa ja niinpä menee aikoja Lissun pääsemättä ulos. Ihmiset rohkaisivat mielensä ja kantoivat Lissun lähiluontoon ja heti irti päästyään Lissu pinkaisi puuhun ja toiseenkin ja oli silminnähden onnellinen. Ihmisiään se seuraa kuin se kuuluisa merissä elävä solakkaruumiinen petokala suurehkoa merivesialusta, joten ulkoilussa autoteiden läheisyydessä ei ollut mitään ongelmaa. Lissun kiinni ottamisessa ja kotiin kantamisessa sen sijaan oli!
lauantai 25. lokakuuta 2008
Lissu-possu puussa
Lissu on kohta ollut ihmisillään yhden vuoden. Marraskuussa se täyttyy. Viime talvena Lissua ulkoilutettiin valjaissa talvisessa luonnossa kaukana autojen ja ihmisten äänistä metsän hiljaisuudessa. Uskallettiinpa se päästää irtikin yhden kerran. Mennyt kesä opetti, että Lissun voi huoletta laskea irti maastoon kuin maastoon. Ei enää valjaita!
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Liiallisuuksiin menevää kohteliaisuutta
Lissun ihminen kasvatettiin lapsena odottamaan kunnes sai luvan ottaa pöydästä. Omin luvin ei saanut ottaa mitään - siis ainakaan kylässä. Tämä lapsuusmuisto tuli mieleen, kun ihminen seuraa Lissun kohteliasta käytöstä - liiankin kohteliasta. Lissu kun syö vain kuivaruokaa, niin sen ihmiset pitävät sitä jatkuvasti kissansa saatavilla. Lissulla olisi siis kupissaan mistä tankata jos nälkä sattuisi yllättämään. Vaan ei. Lissupa tarvitsee luvan syömiseen! Ei siinä mitään ongelmaa ole säälliseen päiväsaikaan, vaan entäpä kun Lissulle tulee nälkä keskellä yötä!!! Etenkin metsälenkkien jälkeinen yö on hankala. Lissu alkaa kurisemaan ja naukumaan hiljaa keskellä yötä ja koska ihminen tietää, että kissa ei siitä komentamalla hiljene, niin on helpompi nousta ja mennä kissansa kaveriksi syömään (tai siis vain seuraksi - ihminen ei syö mitään yöllä). Sama koskee juomista - siihen Lissu oikeasti tarvitsee ihmisen apua, koska Lissuhan juo vain juoksevaa vettä hanasta (Lissun ihmisillä ei ole modernia hanaa, joka käynnistyy automaattisesti käsin koskematta liiketunnistimen ohjaamana). Onneksi tuo yöllinen syöminen ja sitä seuraava juominen hoidetaan yhdellä naukumisella ja herätyksellä. Toisaalta ei Lissu joka yö herätä syömään. Päinvastoin se on kiltti kisu ja nukkuu yleensä yönsä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)