sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Luonnonihmeitä

Lissun ulkoilemiset jatkuvat.
Niceihminen päästi sen toissa päivänä aurinkoiseen pakkassäähän ulkoilemaan takapihalle.
Jopas kissa käytti tilaisuutta hyväkseen ja kipitti naapurit erottavaa puuaitaa pitkin niin pitkälle,
että ihmisen oli kiinnitettävä kameraansa pitkä putki saadakseen otuksesta kuvia.
Kuvissa on jo nähtävissä aavistus siitä,
että Lissu on sellainen luonnonihme
joka pudottaa karvansa syksyllä
ja kasvattaa niitä kesää kohti ulkoilmakautta silmällä pitäen.

Saa nähdä saako Lissu täksi kesäksi aikaan läheskään sellaista pehkoa,
kun sillä oli viime kesänä.
Se taisi olla Lissun elämän tuuheakarvaisin kesä tähän mennessä.

Sitten ihan toisiin luonnonihmeisiin:
Uutisia myöten ihminen on saattanut itsensä tietoon,
että aurinko on nyt aktiivisena ja syöksyilee ja purkautuu vimmalla.
Magneettikentät ovat sekaisin ja revontulia pukkaa Etelä-Suomea myöten.
Saisi niitä näkyä täällä idässäkin!
Yökaudet pitää ihmisen villasukkasillaan hiippailla
taloa ympäri kuikuillessaan pohjoistaivaalle revontulien toivossa.
Eikä tilannetta helpota ollenkaan se,
että miesihminen on kesäisin ukkostutkafriikki ja talvisin revontulitutkafriikki.
Puhui tässä toissailtana mahdollisuudesta saada puhelimeen tilattuna
REVONTULIHERÄTYS (klik klik).
Naisihmiselle riittää Lissun syömään ja juomaan -herätys kello 04.00 harva se yö.
Tämä kuva on keskiviikko iltana otettu.
Kuun valon vuoksi paljas silmä vain aavisti,
että revontulia on taivaalla,
mutta kameraan ne tallentuivat.

3 kommenttia:

  1. Revontuliherätys??!! Mitä ihmettä! Onpas Lissu taas niiiiin kaunis että!

    VastaaPoista
  2. Millainenhan tukkapehko Lissu Lipetuisella mahtaisikaan olla, jos Lissu olisi ihminen? Viiksetkin kun on niin mahdottoman komeat!

    Revontulista: juutuupissa on hieno revontulivideo, siitä oli myös televisiossa viime syksynä http://www.youtube.com/watch?v=Lc3FxNXjBs0

    VastaaPoista
  3. Naukulan Mamma: Kiitos kehuista. Kaunis on tyttö. Voin sitä hyvin kehua, kun ei ole oma tekemä :)

    Anonyymi: Jos Lissu olisi ihminen, niin se ei ainakaan kärsisi pohjoismaisesta ohuesta hiuslaadusta. Täytyypä katsoa video. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista