keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Vain katto rajana

Naisihminen on antanut periksi eräässä asiassa, jossa luuli pitävänsä pintansa vähän pitempään.
Lissu on nimittäin saanut uuden kiipeilypuun vastoin naisihmisen toivetta.
Eikä se olekaan ihan mikä tahansa kynsienraapimispaalu, vaan kattoon asti ulottuva monitasoinen leikki- ja viihdekeskus.
 Todellinen kissojen HopLop.
Yhden kissan yksityinen sisäseikkailukeskus Itä-Suomessa.

Ihminen ei oikein voi sietää näitä halvannäköisiä värkkejä, joissa kutterisilppu ja Kiillon 66 kohtaavat ja lopputulos,
eli se mitä lastulevyksi kutsutaan, on peitetty polyesteriplyysillä.
Mutta mikä ihminen taas kerran on esittämään mielipiteitään?
Jos kissa tykkää, niin eikö se riitä!

Kokoamisvaiheessa Lissu oli toisaalta aktiivinen ja osallistuva,
 toisaalta aivan ällistyksissään ja hämmentynyt
ja kätkeytyi miesihmisen urheiluvaatteiden joukkoon vaatekaappiin. 
Sen ilta meni tutustuessa uuden lelunsa eri mahdollisuuksiin.
Alastulo on tuollaiselle lihaksikkaalle matalajalkaiselle otukselle koetus ja pari jyhkeää tömähdystä oli tuloksena opettelusta.
Ihmisen apua tarvittiin opeteltaessa turvallista alastuloa. Joku kevytrakenteinen ja sulavaliikkeinen kissa kieppuisi kuin väkkärä tuollaisessa puussa.
Lissu kiipeilee tutulla raivopäisellä ja koheltavalla tyylillään ja on jo tänään oppinut hallitun alastulon.

Osaakohan toi ihminen käyttää tuota kuusiokoloavainta?



Leikkiminen kanssani omalla vastuulla!!!



1 kommentti:

  1. Kyllä Lissun nyt kelpaa! Mutta olihan se sentään myös melko tarkkana työnjohtajana tuossa kasaamisessa ainakin kuvista päätellen. Hauskoja kuvia :)

    VastaaPoista