torstai 25. helmikuuta 2010

Pallo – tuo oivallinen pyöreä leikki- ja peliväline


Kohta on aika saada uusia palloja!

Täällä ollaan ihan pallo(t) hukassa kaiken päivää. Ei voinut Gissen ihminen aavistaa kissalleen palloja ostaessaan, mitä riemua nuo lelupahaset voisivat Lissulle suoda. Lissu sai Gissen ihmiseltä tuliaisiksi kolme uutta palloa, koska se, minkä Gisse jo aiemmin Lissulle luovutti, on syöty aika päivää sitten. Unholaan saa nyt jäädä kaikki merkkilelut ja kuluneet hiuslenkit. Ei jaksa kiinnostaa rypistetyt paperipalat eikä ihmisen kissalleen rakkaudella huovuttamat villapallot. Lelujen ehdoton ykkönen ja must have on nyt nuo kuvan pallot.

Ihmisten on myönnettävä, että he pääsevät nyt helpommalla Lissun leikittämisessä. Pallo kannattaa kerätä talteen, jos sellaisen siivotessaan löytää, sillä silloin, kun meno on villeimmillään ja Lissu vaatii leikkimään, ei palloja tietenkään näy missään. Aina Lissulle ei maita pelkkä pallon heittely ja sen perässä sinkoilu. Lissu sanoo nau ja astelee joko vessan tai makuuhuoneen oven taakse. Ihminen tietää hakea pallon ja asettua asemiinsa. Leikin osapuolet ovat eri puolilla ovea. Ihmisen puolella on pallo. Ihminen potkaisee pallon kohti ovea ja Lissu toiselta puolelta oven alta työntää käpälänsä ja tökkää pallon kauemmaksi. Taas ihminen potkaisee pallon ovea päin ja Lissu takaisin. Tämä leikki voi jatkua puoli tuntia keskeytyksettä – ihmistä vain vaihdetaan välillä, kun toista alkaa puuduttaa.
On muuten kumma, että vaikka Lissun pallot on ihmiseltä hukassa kaiken aikaa, niin Lissu on mestari löytämään ne kolmelta yöllä!

2 kommenttia:

  1. Lissun pallot ovat ihan yhtä kestävää mallia kuin koirienkin pallot - ainakin meidän koirien käytössä. Mutta en voi kuin ihailla Lissun taitoa kouluttaa omistajansa palvelijakseen :)

    VastaaPoista
  2. Totta! Lissu on mestari käskyttämisessä ja ihan itsekin ihminen ihmettelee, jotta kuinka siitä on näin höveli tullut...

    VastaaPoista