keskiviikko 20. elokuuta 2008

18.8. se sitten tapahtui!

Lissu tuli ensimmäistä kertaa itse ihmisen syliin!!! Kyllä Lissu silittelystä tykkää, mutta se hoidetaan ihan omalla tavallansa. Lissu tulee ihmisen luo ja sanoo nau ja ihminen tietää, että sillä on asiaa ja lähtee seuraamaan kissaansa, joka pari askelta otettuaan heittäytyy kyljelleen lattialle sen merkiksi, että ala silittää. Ihminen sen siitä sitten nostaa syliinsä ja ragdollmaiseen tapaan Lissu on aivan kuollut ja veltto ja silmät pyörii päässä. Siinä sitten silitellään kunnes hellyyskohtaus päättyy nk. hyväilyaggressioon, joka Lissulla onkin perin voimallinen. Ihmisen käsissä olevat hampaan- ja kynnenjäljet ovat todisteena siitä. Nyt kuitenkin edellä mainittuna päivänä Lissu tuli itse ihmisen syliin eikä tapahtumasta saatu edes valokuvaa, koska kumpikaan ihmisistä ei uskaltanut edes hengittää - niin oli voimakas kokemus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti