Tädillä on tädin velvollisuudet
ja Lissun ihmisellä on Lissun ihmisen velvollisuudet.
Miten saada ne sopimaan yhteen ja puoli kahteen?
Hyvin tietenkin!
Ihminen on ollut muutaman päivän ihanaa, pulleaa, maidontuoksuista
villavauvaa hoivaamassa
ja tulee sitten kotiin huomatakseen,
että täälläkin voi olla tarpeellinen.
Ei saanut ihminen ovea kunnolla auki ja matkatavaroita sisään,
kun Lissu ampaisi puuhunsa haastaen ihmisensä leikkimään.
Miesihminen oli jo puhelimessa varoittanut,
jotta leikittäjälle olisi paikka avoinna ja sosiaalinen tilaus.
Eikä mies puhunut omiaan!
Tarpeellinen siellä - tarpeellinen täällä.
Sitä se on elämä parhaimmillaan!
Kuvakavalkadi viikonlopulta,
kun Lissukin oli päässyt etelään sukuloimaan.
Eräässä kyläpaikassa Lissu ei aina juo lavuaarista
vaan suihkuhanasta ja pesujakkaran päältä.
Niin on Lissu päättänyt ja niin se sitten toteutetaan.

