Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oulu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Lissu Oulussa

Lissu joutui pääsi taas automatkalle
ja majoitukseen hotelliin.
Lissun kanssa on kyllä helppoa matkustaa.
Boksiinsa se heittäytyy kyljelleen ja ottaa matkan nukkumisen kannalta.
Hotellihuoneen se otti heti omakseen.
Naapurihuoneista kuului vähän koirien haukuntaa.
Aikansa Lissu sitä pakoili kalusteiden alle,
mutta jo kohta oli niin kuin ei mitään.
Lissun valtakuntaa on huoneen leveä ikkunalauta.
Verhojen takana se viettää päivänsä ja yönsä.
 
Kotimatkalla autossa Lissu rentoutui täysin.
Se oli aivan selällään kaikki tassut taivasta kohti.
 
Kotiin palaaminen on kuitenkin ollut sokki.
Eilen tultiin ja tähän mennessä se ei ole vielä syönyt eikä juonut.
On vaan maannut sängyn alla (jonne se ei edes kunnolla mahdu)
ja kai yrittänyt hahmottaa itselleen mitä tapahtui ja miten tästä eteenpäin.
 
Menomatkalla kyljellään ja silmät vielä auki

Ikkunalauta on parhautta :)


Paluumatkalla selällään ja taju kankaalla :)
 
 


maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kesä on kiireistä aikaa

... ja muita tekosyitä olla päivittämättä blogiaan.
Yksi todellinen syy voisi olla se,
ettei ihminen aina keksi mitää mainitsemisen arvoista.
Paitsi nyt:
Kiitos uusille lukijoille:)
Tervetuloa seuraamaan tätä täysin epäjohdonmukaista nettipäiväkirjaa,
jossa Lissu-kissa näyttelee pääosaa.

Lissu matkusti viikonloppuna Ouluun ihmistensä kanssa.
Kolmikko yöpyi hotellissa.
Hotellissa, jossa tehtiin keittiöremonttia
ja äänet olivat sen mukaisia.
Ensin näytti, ettei Lissu uskalla asettua taloksi.
Mutta kun se uskalsi
sen jälkeen alkoikin tapahtua.
Lissu otti huoneen täysin omakseen.
Ihmiset vilpittömästi miettivät,
että pitäisikö siivoushenkilökunnalle jättää
henkilökohtainen lisä huoneen siivouksesta.
Ihmiset epäilivät,
ettei se 20,00 euroa,
joka lemmikkihuoneesta maksettiin ekstraa,
olisi riittävä.
Joten kiitos ja anteeksi vaan sinne Ouluun.
Ei Lissu mitään rikkonut,
mutta jätti jälkeensä kilon karvaa
ja sai kaikki pölypunkit liikkeelle.


tiistai 28. kesäkuuta 2011

Home Sweet Home

Kotipiha on niin parhautta


Oulu on kiva kaupunki.
Lissu ja ihmiset olivat siellä.
Majoittauduttiin hotellissa, sen eläinhuoneessa.
Lissulle oli halvaus huoneen tuoksut.
Kai siellä oli majoittunut juuri joku koiraperhe.
Ensimmäinen ilta meni sängyn alla.
Sitten Lissu rohkaistui ja otti tilan haltuun.
Hotellihuoneessa ehdottomasti parasta on kylpyamme!
Sen hohtavista laidoista voi ihmetellä omaa varjoaan ja ottaa sitä kiinni.
Kolmelta yöllä ihmiset puuttuivat yöeläimensä ammeessa piehtarointiin.
Kylpyhuoneen ovi suljettiin eikä Lissua päästetty sinne ennen aamua.
Lissu osoittautui jälleen urheaksi matkakissaksi.
Ihmisiä aina surettaa raapottaa sitä mukanansa, mutta vaihtoehtoja ei ole.
Ei sitä aina voi olla kotona, vaikka oma koti onkin niin kullankallis.