perjantai 17. elokuuta 2012

Anna vihtahousulle pikkusormi

...niin se vie koko käden.
Ja sovellettuna Lissuun:
tottele sen komenteluja yhdessä asiassa,
niin kohta tottelet toisessa ja kolmannessa.
Nyt joku siellä lukijoista jo ehti huokaista,
että eikös me varoitettu
ja tää hommahan oli niin nähtävissä alusta alkaen!!!

Lissun komentokeskus sijaitsee eteisessä.
Kun se sieltä karjuu,
rientää ihminen kiireesti siihen liki
ja Lissu lähtee johdattamaan ihmistään milloin ruokakipolle
milloin vessan lavuaarille.
Lissu ei moniakaan juttuja tee yksin.
Uusimpana juttuna on Lissun nukkumaansaattamispalvelu.
Lissu johdattaa ihmisensä makuuhuoneeseen,
hyppää sängyn päälle
ja paras lopputulos saavutetaan (Lissun mielestä)
jos ihminen jää siihen lähelle pötköttämään.
Melko houkutteleva tarjous
ainakin pimeänä vuodenaikana.
Lissulla ja sen ihmisillä on pötköttämisen lahja!

Pötköttämistä prinsessatyynyllä viimeisimmällä Hämeen-reissulla

10 kommenttia:

  1. Minnikin on tulossa yhä enemmän "lissumaiseksi", äänekäs komentelu sen kuin lisääntyy. Mamman vika tietysti.
    Tänä aamuna päälläni käveltiin klo 04.00 naukuen "ylös siitä leikkimään". En totellut mutta eipä tullut nukkumisesta enää mitään. Neiti vetelee nyt hirsiä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pysy vaan kovana ja yritä jatkaa nukkumista. Täällä peli on jo menetetty :)

      Poista
  2. Täytyyhän nyt jokaisessa kotitaloudessa yksi pomo olla?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan. Ei muuten pysy järjestys talossa, palvelijat saattavat laiskistua...

      Poista
  3. Joinain päivinä Misupiau kyllä juttelee ja paljonkin mutta ehkä en vielä ymmärrä sitä mitä hää haluaa (ymmärrän ja puhun vain koiraa :D)..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alahan opetella ragdollin murretta. Laaja kielitaito ei ole koskaan pahasta!

      Poista
  4. Naukulassa olisi teille tunnustus!

    VastaaPoista