Heinäkuun 6. valkeni kuulaana.
Helteinen Outokumpu kylpi valosssa ja lämmössä.
Ihminen oli asettunut mukavasti puutarhatuolinsa syleilyyn
kera maidolla höystetty vahva aamukahvinsa.
Käsityö lepäsi polvella.
Hetkeä aikaisemmin Ihminen oli tottunein käsin pukenut hellästi valjaat kissansa ylle
ja nostanut tämän kasteiselle ruohikolle nauttimaan ulkoilmasta.
Kissa silminnähden rakasti ulkoilua.
Siinä se makasi syöden kasteesta kosteaa ruohoa
ihmisen tarkkaillessa muutaman metrin päästä sen touhuja.
Kissa siirtyi marjapensaan alle suojaan.
Se kaipasi varjoa.
Ihminen rentoutui käsityönsä parissa tietäen,
että voisi huomata kissansa liikkeet ja toisaalta olla tietoinen sen tarpeista.
Niin lähekkäin olivat kissa ja Ihminen.
Kotvan neulottuaan ihminen havaitsi auringon paahtavan sangen kuumasti.
Hän nousi aikomuksenaan siirtyä sisätiloihin.
Kissan naru tiesi marjapensaan alle.
Ihminen tarttui naruun, mutta kauhukseen huomasi sen liian kevyenä palautuvan luokseen.
Ihminen seisoi nyt nurmella kädessään tyhjät valjaat sekä niistä alakuloisesti riippuva naru.
Missä oli kissa?
Oliko sen vienyt jänis?
Edellisenä iltana Ihminen oli havainnut suuren jäniksen
aivan marjapensaan läheisyydessä etsimässä ruokaa.
Vai oliko hirvenvasa vienyt kissan?
Naapurin Mirja-rouva oli kertonut vasan eilen kulkeneen tietä pitkin talon pohjoispuolelta.
Ihminen ei saisi nyt päästää mielikuvitustaan laukkaamaan.
Olihan selvä, ettei kissa ollut päätynyt jäniksen eikä sen paremmin hirvenvasankaan matkaan.
Mutta missä se olisi?
Oliko mahdollisesti kyseessä vain yksinkertaisesti kissan karkaaminen?
Ehkei tapaukseen sittenkään liittynyt mitään rikollista tai muuta hämäräperäistä.
Totta!
Ihminen pyrki nyt ajattelemaan järkevästi.
Hän rauhoitteli kuohuvaa mieltään
ja muistikin muutaman tapauksen, kun kissa oli kuin olikin päässyt irti valjaistaan.
Hermostuneesti liikehtien Ihminen huhuili kissaansa ja etsiytyi niille sijoille,
joissa tiesi kissansa erityisesti viihtyvän päästyään vapauden makuun.
Samaan aikaan eräs toinen naapurinrouva kertoi juuri nähneensä Lissun hahmon pinkovan tietä pitkin.
Kuin taikaiskusta Lissu pelästyi ohi huristavaa autoa
ja juoksi kotipihaan.
Ihminen aukaisi kissallensa takaoven ja säikähtänyt kissa pääsi sisälle turvaan.
Sen pituinen se!
Syyllinen ei ollut hovimestari
eikä tapaukseen liity sen enempää dramatiikkaa.
Pääsipähän Lissu taas kerran karkuun,
mutta nyt se kyllä sumutti ihmistä pahan kerran.
Huh, varmasti säikäytti! Meillä Leo karkaili päivittäin kun oltiin mun vanhempien luona Savonlinnassa. Iso piha houkutteli ja kun lapsi (tai varomaton aikuinen) aukaisi oven niin kissa ampaisi salamana matkoihinsa.
VastaaPoistaOnneksi ei ehtinyt ikinä kauas, sain joka kerta talon nurkalta tai ulkorakennuksen takaa kiinni ihan nätisti. Häntä pystyssä ylväänä siellä tepasteli :D
Miten ne sen aina tekee??? Vaikka kuinka olisi muka valmistautunut ja varuillaan, niin karkuun pääsevät. Me aletaan olemaan jo vitsi tän karkailevan kissamme kanssa täällä naapurustossa :)
VastaaPoistaTuota, se häkki saattaisi olla vastaus kysymykseen, jota ei ole esitetty. Niin että kipin kapin häkkikauppaan (niitä on muuten Erätukussakin!) ennenkuin tapahtuu mitään peruuttamatonta.
VastaaPoistaKieltämättä hyvä idea! Sehän on jäänyt taas unohduksiin koko häkki :)
VastaaPoistaHyvä, että Lissu palasi kotiin!
VastaaPoistaKissa on notkea vapautumaan valjaista.
Minulle on joskus käynyt niin, että kissa on istunut vapaana hihnan vieressä, vaikka olin mielestäni laittanut hihnan lukon kiinni valjaisiin - lukko oli kai jäänyt huonosti. Kerran kissa oli purrut hihnan poikki ja hipsinyt naapurin asuntoon avoimesta ovesta (asun maan tasalla).
Lissu myös yrittää järsiä valjaitaan joskus. Valjaat kun ovat nahkaa niin niissä on muistona pieniä hampaanjälkiä :)
VastaaPoista